Vaikka pidänkin kirjoista täytyy tunnustaa että TV hallitsee isoa palaa elämässäni. Tulen kyllä helposti toimeen ilman sitä useitakin viikkoja esim. mökkiolosuhteissa, mutta aivan varmasti nauhoitan kaikki sarjat joita seuraan. Tämän kesän saldo oli noin 13 tuntia nauhoitettua ohjelmaa, joiden purkamiseen menikin lähes kolme viikkoa, sillä telkkarista katsomme aikuisten ohjelmia vasta sitten kun lapset on nukkumassa, ainoa poikkeus on urheilu-ohjelmat, joilla yritän aivopestä lapseni innokkaiksi Suomi-faneiksi ( näyttää hauskalta kun 2 -vuotias,  tennis-ottelun yhteydessä huutaa rytmikkäästi Jarkko! Jarkko!, samalla heiluttaen pientä Suomen-lippua ).

Myöskin jos olen yksin kotona, avaan samantien radion tai telkkarin, näin tuntuu siltä kuin olisi seuraa. Hassuinta tässä on se että olen usein toivonut että saisin olla hetken itsekseni, ihan olla vaan, mutta sitten kun tälläinen hetki tulee, en osaakkaan nauttia siitä vaan laitan telkkarit ja tietokoneet auki ja puuhailen jotain, yleensä yleishyödyllisiä kotitöitä. Varsinkin nyt heinäkuussa kun olin neljä viikkoa itsekseni kotona koska lomia ei ollut, puuhastelin parhaimmillaan ilta yhdeksään asti, ennen kuin tajusin asettua sohvan kaveriksi...

Laitoin tuohon reunaan "muutaman" sarjan joita seuraan. Ja kun sanon että seuraan jotain sarjaa, se tarkoitaa sitä että nauhotan jakson varmasti jos en sitä näe "livenä". Jos unohdan nauhoittaa jonkun must-sarjoista, soimaan itseäni useiden seuraavien jaksojen ajan...Vasta tänä keväänä menin jo niin pitkälle että ehkä latasin pari jaksoa Galacticaa kun olin unohtanut ne nauhoittaa, ja nyt himottaisi jo katsoa seuraava tuotantokausi kokonaan tietokoneelta.

Perjantain leffa-lainaus elokuvasta Kunnian Miehet:

"Son, we live in a world that has walls, and those walls have to be guarded by men with guns. Whose gonna do it? You? You, Lt. Weinburg? I have a greater responsibility than you could possibly fathom. You weep for Santiago, and you curse the marines. You have that luxury. You have the luxury of not knowing what I know. That Santiago's death, while tragic, probably saved lives. And my existence, while grotesque and incomprehensible to you, saves lives. You don't want the truth because deep down in places you don't talk about at parties, you want me on that wall, you need me on that wall. We use words like honor, code, loyalty. We use these words as the backbone of a life spent defending something. You use them as a punchline. I have neither the time nor the inclination to explain myself to a man who rises and sleeps under the blanket of the very freedom that I provide, and then questions the manner in which I provide it. I would rather you just said thank you, and went on your way, Otherwise, I suggest you pick up a weapon, and stand opposed. Either way, I don't give a damn what you think you are entitled to."

Mielestäni elokuva historian onnistunein yksilösuoritus, kiitokset siitä Jack Nicholsonille ja terveiset kavereille Dallasiin ;)