Kaiken maailman kiireet pitää mut poissa kirjoitushommista, isoimpana niistä pian alkava NHL-kausi ja siihen liittyvät manageri-pelit, nyt pitää scoutata lyömätön jengi kasaan...

Vkonloppuna tiedossa kauden avaus turnaus, eli kaksi peliä huomenna illalla, levottomat jalat ollu koko viikon, alitajunta janoaa hyviä suorituksia ja voittoa, voiton voi jo melkein haistaa...

Jouhevasti lainataa elokuvasta Ilmestyskirja nyt, lainaus Robert Duvallin esittämältä upseerilta nimeltä Kilgore:

"I love the smell of napalm in the morning. You know, one time we had a hill bombed, for 12 hours. When it was all over, I walked up. We didn't find one of 'em, not one stinkin' dink body. The smell, you know that gasoline smell, the whole hill. Smelled like... victory. Someday this war's gonna end..."

On ollut sen verran kiireistä ettei ole malttanut tännekkään kirjoitella. Toisaalta eipä ole mitään mainittavaa tapahtunutkaan. Flunssa vaikuttaa nujerretulta, olin jo eilen treeneissä ja meni ihan kivasti, osasin jopa ottaa suhteellisen rauhallisesti, mikä taisi olla ensimmäinen kerta 13 vuotta kestäneellä peli"urallani".

Viikonloppuna olisi kauden avauspelit, kaksi kappaletta. Saapa nähdä kuinka käy...

Taisin mainita viime viikolla että nenä oli kutissut jo useamman päivän ajan, no kutina muuttui jo viime perjantaina nuhaksi, ja siitä sitten melko perus-flunssaksi. Maanantai ja tiistai mentiin hämärän rajamailla buranan voimalla, töissä, koska en "kehdannut" olla poissakaan kun olin pari viikkoa sitten myöskin kipeänä, ja silloin jäin suosiolla kotiin lepäilemään. Toisin sanottuna ainoa syy miksi olen ollut töissä tällä viikolla on puhdas pinnallisuus ja oman heikkouden "peittely", melko tyhmää, eikö totta? Olen aina ollut ns. flunssa-herkkä kaveri, mutta edellisen kerran kyseinen tauti on vaivannut, ennen näitä kahta, viime lokakuussa. Edellisessä työpaikassani sairastin todella usein, mutta siihen oli varmasti monta eri syytä, joita ei tässä tarvitse eritellä. Tähän asti maineeni oli "tahraton" nykyisessä jobissa, koitetaan pitää siitä kiinni...

Tauti taipui, jättäen jälkeensä väsyneen ruumiin, ja honottavan nenä-äänen, joka puhelin työssä on aika rasittava, sitä saa mitä tilaa.

Seuraavassa runossa on sellainen tunnelma kuin minulla oli tällä viikolla:

KATTILA JA PERUNAT
Kirsi Kunnas

Oi olen aivan höyrypäinen, ihan kiehun ja sihisenkuin sähikäinen,sanoi kattilaja nosti hattua pshiihihan kiehun ja kihisenja puhisen, pihisensyljen, sihisensähisen, kähisenja kiukusta rähisen,sanoi kattilaja nosti hattua pshiihVoi tätä hoppua hoppua hoppuahuusivat perunat, voi tätä hoppuaei tule loppua loppua loppuapolkata täytyy polkkaa, polkata polkkaakiireistä aikaa, tulta on kengissälaukata täytyy laukkaa, laukata laukkaaei ole tolkkua millään, ei ole tolkun tolkkuakolkata täytyy kolkkaa, kolkata kolkkaa hyvä jos pysymme hengissä, hengissä, hengissävoi tätä hoppua hoppua hoppuaei tule loppua.

 

Vkonloppu pukkaa jo uhkaavasta päälle, päivät vaan jotenkin häviää alta. Joka päivä olen tuijottaunut tätä ruutua, keksimättä yhtään mitään sanottavaa, mitään vaan ei ole tapahtunut. No ehkä kuitenkin jotain, eli perheemme nuorimmainen täytti eilen kaksi vuotta, juhlistamme sitä tosin vasta huomenna sukulaisten kera. Kaksi vuotias, hassua, aika menee niin nopeasti. Vanhempi sisko täyttää talvella viisi, vaikea uskoa sitäkään, kohtahan hän menee jo kouluun...

2-vuotiaamme pitää palloista -(selkeästi geeneissä, olihan isäni tennis-opettaja tavatessaan äitini, ja minä vietin lapsuuteni kentillä ja kenttien reunoilla. Pakottamalla ei tullut tennispelaajaa, mutta sentään Pete Samprasin näköinen?!...),- ja annoimmekin hänelle lahjaksi paketin jossa oli neljä superpalloa jotka tuottivat suunnatonta iloa. Kuopuksemme osoitti myös suurta solidaarisuutta jakamalla välittömästi pallot perheenjäsentemme kesken, niin että kaikki saivat oman erivärisen pallonsa (tällasen mä oon aina halunnu!). Tällä hetkellä ne ovat minun palloani lukuunottamatta varmasti kadonneet kalusteiden alle, omani laitoin varmaan paikkaan...

                                       ***************************

Olipa tänään aamulla kylmä ilma, ensimmäinen hyinen aamu tänä syksynä. Mittari näytti kotona reilua kuutta astetta, ja kaupungissakaan ei ollut kuin kahdeksan, ja kun kävelee Kampin tuulissa, niin se ei tunnu kivalta. Aamun kylmyys toi itseasiassa muistoja kymmenen vuoden takaa jolloin olin armeijassa viimeistä kuukautta. Huonosti nukutun yön jälkeen hätäinen herääminen teltasta noin viiden asteen lämpötilassa ja odotettavissa kokonainen päivä juoksentelua metsissä ja meren rannassa muiden "merijalkaväen"-sotilaiden kanssa, ja tieto siitä että seuraavatkin yöt saa viettää samassa ympäristössä ei välttämättä ole mieluisimpia muistojani, mutta kun nyt sitä ajattelee, tulen onnelliseksi että voin herätä joka aamu kotoa lämpimän peiton alta ja astella rauhassa aamupesulle juoksevien vesien ääreen...  

Seuraavassa räväkkä lainaus elokuvasta Full Metal Jacket, asialla Sergeant Hartman (kouluttaja) alias R. Lee Ermey. Jumala rakastaa merijalkaväkeä (?):

"Today... is Christmas! There will be a magic show at zero-nine-thirty! Chaplain Charlie will tell you about how the free world will conquer Communism with the aid of God and a few marines! God has a hard-on for marines because we kill everything we see! He plays His games, we play ours! To show our appreciation for so much power, we keep heaven packed with fresh souls! God was here before the Marine Corps! So you can give your heart to Jesus, but your ass belongs to the Corps! Do you ladies understand?"

Maanantai, ja ääni painuksissa. Täytyy toivoa että johtuu vaan "ilmaston"-muutoksesta, eli kesän vaihtumisesta syksyy, ja selkeästä lämpötilan laskusta. Toinen vaihtoehto on tietty se että nuolaisin taannoisen flunssan suhteen liian aikaisin, ja se on joko palaamassa, tai saanut jostain uuden kaverin ja ne nyt yhdessä tuumin alkavat tukkia hengityselimiä, katsotaan.

Syksyssä on se kiva puoli että saa hyvin nukuttua viileämmässä huoneessa, ja oikein kaivautua peittojen alle. Tänä kesänä olikin varmaan kaksi kuukautta putkeen makuuhuoneen lämpötila yli 25 astetta, pahimmillaan jopa 27 astetta. Nyt se on siinä 22-23 astetta, which is nice.

Viikonloppu meni aika rennosti, ei ihmeempiä tehty, lasten kanssa leikittiin ja sellasta. Kohta kaksivuotias tyttäremme sai nuhan jatkoksi äänekkään yskän, joten koitimme hieman rauhoitella meininkiä, siinä onnistumatta, hänen isosiskonsa piti nimittäin huolen siitä juoksu leikeillään...