Vanhassa laulussa sanotaan ystävyydestä jotenkin näin:” …anna meren se selvittää, kuka viereesi jää…”. Siinä on vinha totuus. Meri voi olla toki muutakin kuin pitkä etäisyys, se voi olla aikaa, olosuhteiden muutoksia, ylämäkiä, alamäkiä, melkeinpä mitä vaan merkittävää mitä ihmisille voi tapahtua. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Minulla on elämäni varrella ollut paljon ”ystäviä”. Luonnollisesti niitä on kertynyt kouluista, harrastuksista ja myöhemmin työelämästä. Vaikka tuttuja on eri elämäntilanteissa ollut runsaita määriä, olen huomannut että todellisia ystäviä on oikeastaan vain muutama, tarkemmin sanottuna kolme (4).  Heistä jokainen on ihmisenä täysin erilainen, mutta yhdistävänä tekijänä on se että ystävyys on säilynyt vaikka ”meri” on levittäytynyt väliimme.

Ystävyyttä on koeteltu pitkällä etäisyydellä, siis oikealla merellä, mutta se on kestänyt. Osittain kiitos tästä nykytekniikalle, joka mahdollistaa sen että ihmiset tietävät tarkasti mitä kaverille toisella mantereella kuuluu, päivittäin, mutta sitten ei olekaan mitään tietoa mitä oman seinän takana oleva naapuri tekee… Vaikka ystävän näkisi kerran, kaksi, vuodessa, se ei haittaa, voin lähettää hänelle sähköpostia, tai lukea vaikka hänen blogiaan ja näin tiedän lähes joka päivä mitä hän on tehnyt. Ja vaikka itsellään ei olisi mitään kerrottavaa joka päivä, niin ystävyys säilyy voimissaan kun lukee toisen kuulumiset. Vaikeistakin asioista voi sähköisesti keskustella, vaikka se ei olekaan läheskään verrattavissa kahdenkeskiseen jutteluun. Tällaisessa tilanteessa tärkeintä on aktiivisuus, ja usko siihen että jonain päivänä ystävä on taas näkö- ja kuuloetäisyydellä, jossa viiltävät analyysit ja terävä kommentointi osuvat tarkemmin kohteeseensa… Ehkä jo pian?

Ystävyys voi syntyä ja kestää vaikka alun perin liittävänä tekijänä olisi alle puoli vuotta yhdessä vietettyä aikaa, tarhassa, kuuden-seitsemän vuoden ikäisenä. Tämän jälkeen yhteiset kiinnostuksen kohteet, huumori, monenlaiset pelit ja yksinkertaisesti rauhoittavalta tuntuva yhdessä olo ovat pitäneet ystävyyden kasassa, vaikka ollaan käyty koulut ja harrastettu hyvin erilaisissa ympyröissä. Joskus saattoi mennä kuukausia ettei oltu missään kontaktissa, tämä siis aikakaudella jolloin kommunikaatio tapahtui lankapuhelimella, sitten taas joskus aikaa vietettiin päiväkausia putkeen yhdessä erilaisten aktiviteettien parissa sisällä ja ulkona (oi ne lapsuuden kesät ). Aikuisiällä aikaa vierähti valitettavasti jopa useita vuosia ilman kontaktia, mutta sattuman kautta elämä lennätti minut nykyiseen työpaikkaan joka on ystäväni työpaikasta näköetäisyydellä, näin on käytännössä helppo tavata lyhyelläkin varoitusajalla. Vaikkakin tapaamisemme ovat olleet lounas-tyyppisiä, on niiden aikana ehtinyt vaihtamaan kattavasti kuulumisia ja ajatuksia, elämästä ja suurista asioista kuten televisio-sarjoista…

Jotkut ystävyydet syntyvät kuin kohtalon oikusta. Ns. kaksoisveljeni  syntyi tasan samana päivänä, samassa sairaalassa kuin minä, tosin vain 8 tuntia ennen minua, josta on riittänyt sanomista jo vuosikymmenien ajan. Huudeltuamme aikamme omista kaukaloistamme, päätimme että maailma ei vielä ollut valmis kohtaamaan meitä yhdessä, vaan odotimme seitsemisen vuotta kunnes ala-asteen ensimmäisenä koulupäivänä meidät samaan luokkaan istutettiin. Tätä yhteistä koulutaipaletta kestikin koko perus-koulun ajan, ja vaikka lukiot ja armeijat käytiin eri paikoissa, on yhteydenpito satunnaisia hiljaisia aikoja lukuun ottamatta ollut nykyhetkeen asti aktiivista, jopa päivittäistä. Vaikka sosiaaliset olosuhteemme ovat sangen erilaiset,- toinen Vantaalla asuva perheellinen, toinen villien poikamiesaikojen jäljiltä ehkä hieman rauhoittuneena avoliitossa oleva Töölöläinen-, olemme kuitenkiin pohjimmiltaan ne samat viikarit jotka pelasivat kesät talvet joka välitunnilla jalkapalloa, ja pelisääntöihin kuului että peli oli maalista poikki sen jälkeen kun kello soitti välitunnin jo päättyneen, tästä seurasi väistämättä ongelmia… Urheileminen ja sen seuraaminen ja erityisesti kommentointi ovat suuri yhdistävä tekijämme, ja urheiluahan voi seurata läpi elämän ja ehkä myös sen jälkeen…

Ja jos vaimoa voi sanoa myös ystäväksi, niin sitä hän on sanan kaikissa merkityksissä. Olemmehan luvanneet tukea toisiamme vastoinkäymisiä kohdatessamme, ja tukea on riittänyt *, mutta se onkin niin pitkä tarina ettei se näihin millimetreihin mahdu…

Tiistai terveiset kaikille ystäville ja tutuille!

(Ja vielä pahoittelut nyt ja tulevaisuudessa välimerkkien käytöstä, käytän niitä täysin vapaasti, koska äidinkieli oli heikoin aineeni koulussa, oikeasti)